Tämä on yhtä kelien kyttäilyä ollut tämä golfkauden aloituksen odottelu, mutta eipä näille mittään mahda. Nyt onneksi päästään taas yksi askel eteenpäin, ja kun tuulen suunta tässä joku kaunis päivä vielä muuttuu, niin sitten se kausi sieltä ihan hujauksessa jo alkaa kun lämpötilat hyppäävät kertalaakista korkealle. Täten päätimme, että otetaan perinteiset siistimistalkoot tämän viikon loppupuolelle, jotta päästään kevätfiilikseen kentällä, vaikka pelaamaan ei vielä pääsekään.

Kenttätalkoot siis kaksipäiväiset: torstai ja perjantai 20.-21.4.2017 klo 12:00-18:00 molempina päivinä. Saapua saa oman aikataulun sallimissa rajoissa, ilman minimikestoa, ja omien voimien mukaisesti. Janojuomaa tarjoillaan klubilta.

Luvassa pihojen haravointia, bunkkereiden siistimistä sekä tuulten tiputtelemien risujen keräämistä kentällä. Joki pysyi tänä vuonna kiltisti uomassaan, joten ykkösväylä säästyi tällä kertaa jokiroskilta hienosti.

Oma lempiharava kannattaa varata mukaan, sekä kumpparit jalkaan ja lämpimät hanskat käteen.

Kiva jos pääsette osallistumaan! 🙂

Kentän avaaminen lykätään huonojen sääennusteiden vuoksi jälleen viikonlopun yli ja tuumataan taas maanantaina uudelleen, että missä mennään. Kyllä se kausi sieltä vielä alkaa, ihan varmasti, I promise.

-Hanna

 

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)