Taas mennään!
Mennyt talvi oli monessa mielessä vastakohta edelliselle. Lunta kunnolla, pakkasiakin. Hyvät hiihtokelit myös täällä maan lounaisosissa. Monet sukset pääsivät ulos usean autotallissa vietetyn talven jälkeen.

Hyvää teki suojaava lumikerros golfkentän nurmillekin. Paras suoja se on, ilmainen ja helppo kaiken lisäksi. Vielä tätä kirjoittaessani ei voi varmuudella sanoa mitä lumen alla on tapahtunut. Onko lumihome viihtynyt? Jääpoltetta tuskin on, mutta eihän sitä koskaan tiedä ennen kuin näkee. Kevään aurinkoiset päivät ja pakkasyöt ovat ennen lämpöisiä kevätsateita iso riski nurmen kasvuun lähdölle.

Maa oli hyvässä roudassa ja vaikka lunta ei enää paljoa ollutkaan, saatiin väylien hiekotus tehtyä. Hiekkaa levitettiin väylille keskim. kasettikuorma(n.35tn) eli yhteensä parikymmentä kuormaa. Hyvä juttu, koska viime talvena hiekotusta ei uskallettu tehdä roudattoman maan takia.

Väylien kuivuttua ne harjataan ja odotellaan kasvun alkamista. Hiekka tietysti tylsyttää leikkurien terät alkukaudesta, mutta hiekotuksen hyöty on kuitenkin suurempi. Hiekka peittää edellisen kauden leikkuujätteet, täyttää viime syksyn ilmastusreiät ja sitä kautta parantaa kaasunvaihtoa. Hiekka parantaa myös nurmipinnan pelillisiä ominaisuuksia.
Viheriöillä seurataan kevään etenemistä ja nurmen kasvun alkuun lähtöä. Kun routa on sulanut, kastelujärjestelmä täytetään. Lannoitukset aloitetaan, kunhan pinnat kuivuvat ja viheriö kestää koneet ja kuskit.
Par-3 kentälle joudutaan tekemään lisäkylvöjä niin viheriöille kuin väylillekin. Valumia on tullut syksyn ja kevään aikana lisää. Ne täytetään ja kylvetään.

Hyvä asia on myös se, että tänä keväänä Loimijoki ei tulvinut. Ykkös- ja kakkosväylät ovat roskattomia.

Mielenkiintoista seurata, mitä korona epidemia vaikuttaa tähän kauteen.
Mukavaa kevättä ja terveyttä.

Simon

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)