Hyvää lauantaihuomenta!

Säälaitokset ennustelevat tähän päivään taas vähän kaikkea. Foreca lupaa tuttuun ja turvalliseen tapaansa sadetta, koska miksi ei. Optimistinen Yr.no sen sijaan povaa päivälle pääosin poutaa. Kolmas kettu sääkilpaan onkin vähän uudempi tuttavuus – oletko jo huomannut kotisivuillamme uuden Caddieyen info-ikkunan sivun oikeassa reunassa? Sieltä saamme kentänhoitotietojen lisäksi nykyään myös tarkkaa sääennustetta kentällemme tunti tunnilta. Onko tässä Forecan ja Yr.non voittanut sääpalvelu? Aika näyttää, kun saamme tarpeeksi dataa vertailupohjaan, mutta hyvältä vaikuttaa. Kannattaa siis kurkata!

Koska sääennusteet nyt joka tapauksessa ovat sillä mallilla, että suuri osa meinaa jättää päivän golfpelit väliin, niin lyömmekin tiskiin niin houkuttelevat lauantaitarjoukset, joita ei voi missata. KAIKKI klubin tuotteet tänään -20 % alennuksella! Tämä tarkoittaa siis juuri niitä uusia kenkiä, joita et vielä ole ostanut, mutta aina ohikävellessä ihastellut. Sitä reppanaa reikäistä hanskaa, joka olisi pitänyt jo uusia ajat sitten. Upeita erikoisoluita, joita olet halunnut maistaa, muttet vielä rohjennut sekä tietysti myös klubiravintolan uskomattoman maukkaita burgeraterioita ja muita herkkuja… Ihan Kaikkea.

Tarjous on voimassa tänään niin pitkään kuin klubi on auki. Suljemme illan mittaan pelaajamäärän ja sään mukaan, joten älä viivästele liikaa, ettet jää ilman! 😉

Töissä tänään Hanna, Emma ja Selina, alkeiskurssia vetämässä Rami. Tervetuloa! 🙂