Hyvät huomenet!

Eiliset rankat sadekuurot ukkosineen ovat siirtyneet muualle ärisemään, joten nyt saadaan taas nauttia ihanista poutakeleistä! Eilen iltapäivällä vettä tuli oikein ylhäältä asti, joten kenttä saattaa olla hieman märkä, mutta hyvää se vain tekee kentälle. Varsinkin kun miettii ensi viikon helteitä. 🙂

Tänään kentällä ei ole erikoistapahtumia eikä kilpailuja, pelaamaan siis pääsee aivan vapaasti aamusta iltaan! Aikoja on varailtu hyvin jo aamusta, mutta iltapäivälle löytyy rauhallisia lähtöaikoja runsahasti. Huomatkaahan, että kello 15:00 eteenpäin on lykätty yhdeksän reiän tarjous 15€/hlö! Kannattaa tarttua, sillä sunnuntai iltapäivät ovat ihanan rauhallisia golfin pelaamiseen. 🙂

Lisäksi klubilla pyörii The Openin päätöspäivän pelit kello 12:00 eteenpäin! Tilanne Openissa on todella jännittävä, sillä hallitseva mestari Jordan Spieth jakaa kärkeä tuloksella -9 yhdessä Xander Schauffelen ja Kevin Kisnerin kanssa. Myös kaikkien tuntema ja ihannoima Tiger Woods on löytänyt pelivireensä ja on vain kolme lyöntiä kärjestä sijalla kuusi! Jännittävä finaalipäivä tiedossa. 🙂

Klubilla tänään Rami, Moona, Hanna ja Emma.