Lokakuun ensimmäinen päivä tuo tullessaan tuoreen toiminnanjohtajan toimistolle!

Pauliina Pöntinen aloittaa työnsä virallisesti tänään, vaikka perehdytyspäiviä on luonnollisesti ollut jo viime viikkojen aikana ja monet ovatkin Pauliinan tavanneet toimistolla jo “tositoimissa”.

Tämän lokakuun ensimmäisen viikon olemme Pauliinan kanssa vielä yhdessä toimistolla ja sen jälkeen jään lomien kautta pois töistä. Viimeisen työpäivän kunniaksi klubilla on perjantaina 4.10. tarjolla kakkukahveet kaikille halukkaille klo 10-17 välisenä aikana.

Omasta puolestani valtavan suuret kiitokset teille kaikille näistä yhteisistä vuosista Loimijoki Golfissa! Ne ovat olleet enemmän kuin mahtavia ja hyviä muistoja riittää varmasti kiikkustuoliin saakka muisteltavaksi. Ypäjällä kohtaavat parhaat asiakkaat, parhaat yhteistyökumppanit ja paras henkilökunta. Sillä kaavalla on saatu paljon hyvää aikaan, eikä epäilyksen häivää, etteikö se sellaisena myös jatkuisi. Itse suuntaan lomien jälkeen uusien haasteiden pariin Caddieye -yhtiön palvelukseen, mutta odotan innolla pelien jatkumista ensi vuodesta eteenpäin vaihteeksi pelaajan roolissa. Varmasti tulemme siis kentällä näkemään. 🙂

Käytössä ollut puhelinnumeroni jää perjantain jälkeen uuden toiminnanjohtajan käyttöön. Sähköpostitse minut tavoittaa jatkossa osoitteesta hanna(at)caddieye.com.

yst. terv.,
Hanna Lilja

PS. Watrec Tourin maaliskuiselle finaalimatkalle on vielä neljälle lähtijälle paikka avoinna. Mikäli pelireissu kiinnostaisi, niin laita viestiä ja varataan paikka kauden aloitukseen Espanjan auringon alla huikean hauskassa seurassa!

 

 

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)