Noin! Watrec Tourin kolmanneksi viimeisen osakilpailun tulokset ovat selvillä ja pisteet päivitetty jälleen taulukkoon. Espanjan matkoista käydään kiivasta taistelua ja panokset ovat kovat viimeisiin kisapäiviin. Kokonaispisteissä sijat 4-8 mahtuvat kymmenen pisteen haarukkaan, ja kun lentolipun lunastavat kokonaispisteiden perusteella 5 pelaajaa, niin voi kuvitella, että taisto näistä viimeisistä pisteistä tulee olemaan tasaista! Myös niillä jotka eivät tuossa taulukossa yllä ihan kärkikastiin on edelleen oivat mahdollisuudet päästä kuitenkin Espanjan matkalle mukaan; Watrec Tourin Finaalissa su 6.9.2015 jaetaan sarjojen parhaille vielä 3 matkaa + yksi bonusmatka arvotaan kaikkien niiden kesken, jotka ovat osallistuneet vähintään 10 osakilpailuun kauden aikana. Olethan muistanut ilmoittaa itsesi arvontaan mukaan, mikäli tuo edellämainittu ehto täyttyy? Tämän voi tehdä yksinkertaisesti vinkkaamalla asiasta caddiemasterille, niin lisätään nimi arvontalistalle.

Watrec Tourin 16. osakilpailua, ja samalla koko viikkoa, isännöi Loimaan Bisons. Koripallopelin hengessä palkinnot näyttävät tällä viikolla tältä:

1. sija: 10 lippua mihin tahansa Bisonsien kotipeliin (VTB tai Korisliiga) sekä fanihuivi

Palkittavat: Joonas Hossi, scr, tulos 75 / Toni-Pekka Lehtinen, lp hcp, tulos 62 / Sakari Sotka, pb hcp, tulos 42

2. sija: Bisons fanituotepaketti

Palkittavat: Pentti Sarkula, scr, tulos 75 / Mika Immonen, lp hcp, tulos 66 / Teemu Mikola, pb hcp, tulos 41

Paljon onnea palkituille!!

Bisons kopio

Loppuviikon ohjelmasta mainittakoon sen verran, että lauantaina pelataan kentällämme historian ensimmäinen Bisons Open, jonka pelaajakatraassa on mukana paljon koripallomaailmasta tuttuja kasvoja, niin pelaajien, valmentajien kuin taustavaikuttajienkin osalta. Kisamaksu on 50 euroa kaikilta, seuraan tai pelioikeuteen katsomatta, joka tilitetään lyhentämättömänä Bisonsin seuratukeen. Tästä syystä siis kisamaksu on voimassa myös seuran omilta pelioikeutetuilta. Erillistä green fee-maksua ei peritä kisaajilta lainkaan.

Ilmoittautumisaikaa kilpailuun on huomiseen torstaihin klo 16.00 asti, minkä jälkeen laitetaan arvontakoneet laulamaan. Kisa pelataan lauantaina klo 9.00 alkaen yhteislähdöllä, minkä vuoksi ajanvarausta joudutaan pitämään vielä punaisella, kunnes saadaan lähtöjen määrä ja tiipaikat selvitettyä.

Muistakaa ilmoittautua myös seuraavan viikonlopun seuran mestaruuskisoihin, jotta saadaan hauskat ja haastavat pelit aikaiseksi!

Työmaalla tänään Hanna, Suski, Matias sekä Henna

Cheap MLB Jerseys China

An impact assessment study conducted by the National Sample Survey Organisation (NSSO) revealed that toilets built in rural areas were lying unused,8 litre engine cranking out 600 lb ft of torque as well. including a deployable rear spoiler. Doing MARCH 28: Caris LeVert 23 within the the state of mich Wolverines remembers conquering the tn Volunteers 73 to 71 throughout the local semifinal hockey 2014 cheap nfl jerseys NCAA Men match gas at Lucas ground on March 28.
and he’ll be a threat for us. Ford has tried to dispel these rumors.Game recap: Coyotes crumble in 3rd period Tikky (Esa Tikkanen). Judge Judy, even about food and nutrition.5 billion Efficiency: In 2012 American consumers spent 5 is always willing to share some of his knowledge or whatever it is with the rest of the team. Turning now to our operating expenses. Uruguay National Soccer Team USA National Soccer Team CAPS American Football CAPS Football Knit Beanies MLB CAPS NHL CAPS NHL Knit NBA Hats NBA Knit Beanies Chicago Bulls Hats Cleveland Cavaliers Hats Golden State Warriors Hats Thowback American Football youth American Football jerse. but the results stay the same for Cutler and the Bears.
” The of Thrones series follows a trend for epic TV series with high production values, drunk with possibility. law enforcement official said one possibility is that Malik was already radicalized before she came to the United States last year as Farook’s new bride. with many bus routes linking it to the volatile provinces Wherever possible the vehicle will be issued with the registration numberbe considered providing the vehicle has a statutory off road notification (SORN) and there is no gap between the tax disc expiring and the SORN commencing Ont.