Tänä vuonna kausi käynnistyi Vappu Scramblen merkeissä, ja eipä kyllä tunnu että siitä olisi jo puoli vuotta kulunut aikaa. Mutta kalenterin mukaan niin se vaan on, ja tänään pelataan kauden päätöskisaa, scramblea edelleen, mutta tällä kertaa neljän pelaajan joukkueissa.
Tähän Metsärannan Kinkku Scrambleen saatiinkin mukaan upeat 21 joukkuetta jotka lähtevät tavoittelemaan herkullisia joulukinkkuja. Ja kun viime viikon kisa valitettavasti jouduttiin perumaan, on tälle viikolle luvassa ekstrana myös nuo jakamatta jääneet kinkut!
Punkalaitumella sijaitseva Metsärannanliha on tänä vuonna toiminut yhteistyökumppanina syksyn suosituissa kinkkukisoissa, ja lisäksi heidän lähellä tuotettuja lihaherkkuja on päästy maistelemaan kesän aikana myös peuranakkien ja tilan oma ohraa sisältävän ryynimakkaran muodossa. Ja Metsärannan tuottama oli muuten myös Hymy Open -kisan ainutlaatuinen ruoka!
Huomenna käännetään kellot talviaikaan, ja kenttä sekä Klubitalo on tämän kauden osalta viimeistä päivää auki. Klubiravintossa varastoja tyhjennetään ennen talvea, joten hinnat ovat sen mukaiset..
Tänään Klubitalo avoinna klo 17:30 saakka, huomenna sää- ja pelaajatilanteen mukaan, tervetuloa!