Viikko käynnistyy tuttuun tapaan Ypäjä Tourin merkeissä. Tällä viikolla yhteistyökumppanina on Loimi-Hämeen Jätehuolto.
LHJ huolehtii jätehuollosta 16 kunnan alueella ja osana palveluita ovat monipuoliset kierrätykseen ja jätteiden käsittelyyn liittyvät neuvonta ja ohjauspalvelut jotka ovat helposti käytettävissä meille kaikille.Tietoa löytyy niin nettisivuilta kuin asiakaspalvelun eri kanavista.

Meillä golfkentällä kukin voi hoitaa oman osansa jo sillä että huolehtii omat roskat asiaan kuuluviin roskiksiin, muovi- ja lasipullot sekä tölkit omiinsa ja eväspaperit ja muut omaansa.
Golfkierrokselle mukaan lähtevät täydet tuotepakkkaukset eivät vie bägissä enempää tilaa myöskään tyhjinä joten ne on helppo pitää mukana ja tiputtaa lajittelupisteeseen kierroksen puolivälissä tai lopussa. LHJ:n kanssa yhteistyössä toteutettu lajittelupiste löytyy näkyvältä paikalta,  ohikulkumatkalla tallin päädyn katoksesta.
Näin saadaan kenttä pysymään siistinä ja kenttähenkilökunnan työaika käytettyä roskien keräämisen sijaan kentän hoitoon.

Tällä viikolla aloitetaan taas hyväksi todettu käytäntö kierrosten aloituksesta vuoroviikoin 1- ja 10-tiiltä. Niille jotka seuraavat viikkojen numeroista niin hyvänä muistisääntönä on se että aina parittomilla viikoilla lähdöt on 1-tiiltä ja parillisella viikoll 10-tiiltä. Muistutellan tästä toki täällä Klubitalollakin.

Sääennuste lupaa viimein lämpenevää, toivotaan että tämä pitää paikkansa. Aurikoista viikon alkua kaikille!

 

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)