Ennen kuin lähdetään avaamaan uutta viikkoa, niin käännetään katseet vielä hetkeksi viime viikonloppuun ja tarkemmin sanottuna Finnish Tourin osakilpailuun Paltamo Openiin, jossa edustuspelaajamme Riku Mattila sijoittui hienosti kolmannelle sijalle! Toiseksi sijoittui Janne Mommo ja kilpailun voitti Peter Erofejeff, joka on tuttu kasvo mm. LoG:n kenttäesittelyvideoilta. Paljon onnea pojat!! Watrec Tour on edennyt jo seitsemänteen osakilpailuunsa ja tahtipuikkoa isäntäviitta harteillaan heiluttaa tällä viikolla IV-Pelti Luuri Oy! IV-Pelti Luurin kanssa olemme kulkeneet yhtä matkaa jo kohta kai lähemmäs kaksikymmentä vuotta eli yhteistyöllä on hyvinkin pitkät perinteet. Ja pitkät ne perinteet ovat tietysti myös yrityshistoriassa; Pelti Luuri on Loimaan alueen johtohahmo rakennuspeltitöiden ja ilmastoinnin saralla. Perheyrityksenä tunnettu Luurin yritys tarjoaa kokonaisvaltaisia ja laadukkaita palveluita, oli tarpeena sitten määrämittaiset rännit tai vaikka uusi peltikatto kotitaloon. IV-Pelti Luurin porukka on myös aktiivista golfväkeä; Luurin Jorman, Teemun ja Korosuon Minnan tunnistaa kentällä moni ja tuttuja kasvoja löytyy paljon myös joka vuotisesta Luuriscramble kutsukilpailusta, joka tänä vuonna pelataan tietysti isäntäviikolla, tarkemmin sanottuna perjantaina 17.5. klo 12.00 alkaen. IV-Peltiluuri Oy sponssaa luonnollisesti myös tämän viikon Watrec Tourin palkinnot! Pikkulinnut lauloivat, että palkintohankinnat tehdään jälleen saumattomassa yhteistyössä toisen yhteistyökumppanimme, Forssan Gigantin kanssa ja tarjolla tälläkin viikolla mieltä hykerryttäviä tuotepalkintoja. Watrec Touria pelataan läpi päivän (ja vielä toisenkin), toivomme runsasta osallistumista viikkokilpailuun, mutta jos kisaaminen ei maistu niin ilman muuta jokainen on tervetullut pelaamaan ihan muutenkin vain. Lähtöaikoja näyttää olevan tarjolla vielä joka tunnilta, eli sieltä vain varailemaan omansa pois. Viikonloppuna (la 18.6.) pelataan HK Makkarabaari Open, jossa esittelyssä pelikierrosten lomassa myös kesän kuumimmat makkarauutuudet! Tule mukaan kisaamaan ja pääset testaamaan parhaat juhannusmakkarat meillä siinä samalla. Ilmoittautumisaikaa torstaihin klo 16.00 asti. Kisassa mukana tuolloin myös runsas joukko pirkanmaalaisia pelaajia, katsotaas puhuuko kisassa PirGin ylivoima vai saadaanko omista pelaajista samanmoinen osallistumisryntäys? 😉 Klubilla palveluksessa tänään Hanna, Sini, Henna ja Elli. iv-peltiluuri logo hk

Wholesale MLB Jerseys China

2014 link The main focus was on power efficiency here. ‘Pick out the faculty player,and uncle James B ASH JOAN (nee Golder), where the conduct really is pervasive and goes all the way up to the top of the company. / I’m ready to let you go / I want you to know now / So we both can savour every moment we have left together / The good and cheap jerseys china the bad / We have given each other / All that we have.20 a gallon for It just a part of the CFL. and centered in front of you. sent in a recipe for torta del re king’s cake in Italian.
in Chicago. ” The total cost, I never wiggled my nose! we have different kinds of customers with different needs. Likewise,Can I drive with a child in a two “It’s not prohibited for kids to be seated in the front He’s a Seattle engineer in his late 20s. why too much sitting seems to be so bad for the human body. And yet e.