Meillä jo kahdeksan kesää kentähenkilökuntaan kuulunut Emilia Kedonperä suoritti tänä vuonna työn ohessa golfkentänhoitajan ammattitutkinnon, joka täydentää jo aiemmin agrologiksi valmistuneen Emilian ammattitaitoa ja osaamista entistäkin monipuolisemmaksi. Lämpimät onnittelut Emilialle!
Viikko alkaa vuodenaikaan nähden lämpimässä, mutta vähän sadetta enteilevässä ja tuulisessakin säässä. Tälle päivälle ei vielä kuitenkaan pahempia sateita ei pitäisi olla luvassa, joten tervetuloa golfaamaan. Klubitalo on tänään auki n. klo 16 saakka, ja puhelimella tavoittaa mikäli emme ole paikalla.