Seuran kaksipäiväiset Mestaruuskilpailut ovat nyt taisteltu. Jokaisen seuran jäsenen kauden kohokohta ei jättänyt kylmäksi tänäkään vuonna ja tulosten perusteella paikalla olleet ovat latautuneet kukin tavallaan varsin kovaan iskuun. Kaksissa erilaisissa olosuhteissa ja täysin erilaisella päivällä pelatut kisat nostivat tunnelmaa klubin terassilla. Pelimuotonahan on armoton Scratch, joka ei anna mitään, mutta mittaa pelaajan oman tason – sehän on koko kisan suola. Alla pieni kertomus ja kärkikolmikko.

Veteraaneissa kärkikolmikko hieman vaihtui toisen pelipäivän jälkeen, ja lopputuloksissa sijalle kolme tuli Mäntylän Olli tuloksella 178. Sijalle kaksi itsensä kiilasi Rosenbergin Mikko tuloksella 175 ja Mestaruuden vei Mattilan Jukka tuloksella 167.

Miesseniorit hieman häiriintyivät ensimmäisen päivän tuloksistaan, mutta siellä kärki piti tulostasoa yllä alusta loppuun. Tuloksella 177 Esa Virta otti kolmannen tilan. Juha Skyttälä ei päästänyt ketään lähelle vaan tuloksella 171 otti toisen sijan. Juha Varhi oli kuitenkin tarkkana ja otti itselleen selkeän voiton tuloksella 158.

Naisissa voittotaistelu alkoi jo lauantaina kovalla tasolla ja hyvällä tasaisuudella. Sunnuntaina kuitenkin kovat olivat kovia ja sijalla kolme paikkansa piti Päivi Urmas tuloksella 188. Sijalla kaksi itsensä piti Maija Stenberg tuloksella 178. Kärjen taisto oli tasokas ja voittajaksi itsensä pelasi Leena Hakala tuloksella 175.

Miesten sarjassa oli sekä omat ennakkosuosikkinsa sekä tehokkaat haastajat. Kolmantena kärkeän haastamaan lähtenyt Kasevan Oskari piti tilansa ja tuloksella 190 irtosi kolmas sija. Kärkikaksikko meni kuitenkin menojaan ja lopulta ero heidänkin välille saatiin. Sijalle kaksi sijoittui Arttu Uusitalo tuloksella 167 ja vuoden 2020 mestariksi itsensä kruunasi Samuel Tilkanen tuloksella 162.

Kuva: Petri Prusila

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)