Taas uusi kausi alkamassa

Näinhän tässä käy, yli kolmekymmentä pelikautta Loimijoki Golfilla takana. Ja jälleen uusi alkamassa, hienoa. Noihin menneisiin vuosiin on mahtunut, jos jonkinmoisia tapahtumia ja tilanteita. Pelaajille kaikkea mahdollisista holareista ja muista onnistumisista nyrjähdyksiin ja mailojen katkeamisiin.

Kentänhoidon kannalta kuitenkin jokainen kausi alkaa jo talvella arvioinneilla siitä, mitä kylmä kausi nurmille aiheuttaa. Aika hyvin sitä pystyy arviomaan, jos jaksaa ja osaa talven tapahtumia tulkita. Menneenä talvena ei ollut routaa kovinkaan syvällä ja lunta sopiva määrä. Tammikuun suojasää ja sateet vei-vät kaiken jään mennessään, joten jääpoltettakaan ei sanottavasti muodostunut. Huhtikuussa tullut lumipeite taas suojasi nurmea kevään kylmiltä ahava tuulilta ja yöpakkasilta. Lumi on paras harso, halpa ja helppo levittää. Valitettavasti sitä ei voi mistään tilata. Tänä keväänä sitä kuitenkin tuli ja aivan oikeaan aikaan.

Talvimyrskyjä ei myöskään ollut. Toki aina sen verran, että koivun oksia ja männyn neulasia on aika lailla. Toki kaikki muistavat, että ne ovat irrallisia haittoja, jotka voi rangaistuksetta siirtää, kunhan pallo ei siirry.

Kenttä on siis aivan hyvässä pelikunnossa jo näin kauden alussa. Kunhan saadaan kaikki leikkuut käyntiin ja kesäkelit sateineen saapuvat, on lupa odotella hyviä pelialustoja.

Par-3 kenttä on talvehtinut semihyvin, viheriöillä on lumihome laikkuja, mutta niissäkin alkaa uutta kasvua jo näkyä. Heinän pituus on vielä viheriöillä aika pitkä, mutta alas leikkuu alkaa ja on lopulta sama kuin muillakin kentän viheriöillä.

Uusi harjoitus viheriö koetetaan saada käyttöön mahdollisimman nopeasti, jotta Par-3 kenttää voidaan pelata 9 reikäisenä.

Paljon paremmasta tilanteesta tähän kauteen lähdetään kuin edelliseen. Toisaalta ei voi koskaan etukäteen tietää mitä tapahtuu, varsinkin kun ollaan taivasalla.

Mukavia pelejä!

Simon

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)