God morgon!

Sää on kaasukehän tila tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Tyypillisimmät säätä määrittävät tekijät ovat ilman lämpötila, ilmankosteus, tuuli, pilvisyys ja sade. Sään päivittäiset muutokset johtuvat erilaisten ilmamassojen välisestä vuorovaikutuksesta. Sääilmiöitä esiintyy erityisesti ilmamassojen rajavyöhykkeillä säärintamissa.” – Wikipedia

Sää… Kahvipöytäkeskusteluiden ehdoton ykkönen valtaa golfarin mielen myös tänä sunnuntai aamuna. Ennusteiden mukaan varsinkin aamulla sateet ovat todennäköisiä. Päivän kääntyessä iltapäivän puolelle osa sivustoista lupailee poutaa ja n. 17 asteen lämpötilaa, toiset lupailevat ukkosta. Luotamme kuitenkin siihen, että ennusteet kääntyvät meille suotuisaan suuntaan ja pääsemme nauttimaan hyvästä golfkelistä.  Jos pelaamaan lähteminen mietityttää, niin aina voi soittaa esimerkiksi caddiemasterille ja udella millaiset virtaukset pääkallopaikalla vallitsee! 😉

Ajanvaraus huutaa tyhjyyttään muutamia aikoja lukuunottamatta, joten kaikille halukkaille löytyy varmasti tilaa kentältä. Lopuksi.. Rapakon takaa kantautui eilen ikäviä uutisia, kun ensimmäistä majoriaan pelannut Mikko Korhonen ei selvittänyt cut-rajaa ja jäi ulos kahdelta viimeiseltä kierrokselta. Kotimaassa asetelmat ovat kuitenkin paremmat, kun Vierumäellä pelattavassa Challenge Tourin osakilpailussa 3 suomalaista mahtuu 10 parhaan joukkoon ja Kim Koivu johtaa kilpailua tuloksella – 15 ennen viimeistä kilpailupäivää. Jännityksellä odotamme ottaako 27-vuotias helsinkiläinen toisen voittonsa tällä kaudella!

Klubi on auki sää -ja pelaajavarauksella.
Töissä tänään Lauri ja Emma. Mukavaa pelipäivää! 🙂

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)