Tänään käynnistyi Loimijoki Tourin 5. osakilpailu ja viikkoisäntänä Loimijoki Golfin asiakkaita kuin työntekijöitäkin jo useamman vuoden virkistänyt Hartwall! Niin kuin olettaa saattaa on tänä vuonna myös suosittu Long Drink Open Hartwallin isäntäviikolla. Lauantain kilpailuun ilmoittautua voit perjantaihin klo 12 saakka ja palkinnot ovat taattua laatua, nimittäin Hartwallin esinepalkintoja!

Viikkokilpailu käydään tuttuun tapaan maanantaina ja tiistaina. Tiistaina voit halutessasi uusia maanantain kierroksen, huomioithan, että viimeinen kierros jää voimaan. Molempien sarjojen top-10 kerää arvokkaita pisteitä kilpailun kokonaispistetaulukkoon.

Tänään julkaisimme reikäpelimestaruuden sekä senioreiden tasoituksellisen reikäpelin kaaviot. Reikäpelimestaruuden kaavion löydät tästä ja tasoituksellisen reikäpelin kaavion tästä linkistä.

Avasimme myös heinäkuulle muutamia Päivässä golfariksi -kurssipäiviä, käy kurkkaamassa ne täältä! Tämän viikon perjantaina olisi jo ensimmäinen mahdollisuus aloittaa uusi harrastus. 🙂

Tämän viikon ohjelma näyttää seuraavanlaiselta:

Maanantai 29.6.
Loimijoki Tour 5

Tiistai 30.6.
Loimijoki Tour 5

Keskiviikko 1.7.
Ypäjän kunnan kesäleiri
Junnukoulu klo 17:00-19:30

Torstai 2.7.
Ei erikoistapahtumia

Perjantai 3.7.
Osuuspankki Open Range
Päivässä golfariksi -kurssi
Ilmoittautuminen Long Drink Openiin päättyy klo 12
VS Invitational Golf Maraton

Lauantaina 4.7.
Long Drink Open klo 9

Sunnuntai 5.7.
Ei erikoistapahtumia

Tänään töissä Pale, Pauliina, Ida ja Rosa. Tervetuloa

 

Avaa chat
Hei 👋
Voimmeko auttaa sinua? (tämä chat on käytössä klubitalon aukioloaikana)